Kesätyöfiiliksissä.

Kerranki elän realistisesti ajoissa ja mietin kouluun hakemista, mahdollisia pääsykokeita ja kesän työtilannetta. Sitte on niitäki ajatuksia, mitä välttelen pelon- ja surun sekaisin tuntein. Jos syksy tuo tullessaan opiskelupaikan samalta paikkakunnalta miehen kans, koittais se yhteenmuutto mikä suoraan sanoen hieman hirvittää minua. Eniten pelkään itteäni ja niitä tuhansia kamalia vikoja ja säröjä jotka Juho tulee minussa vielä ennenpitkään näkemään. Näkeekö se silloin myös, että sormukset ja koko homma oli ihan turhaa?! A p u a. Syksy ja poismuutto tarkottaa luonnollisesti myös luopumista. Luovun kodista, vanhemmista ja siskoista, lemmikeistä, huoneesta... Alotan elämän. Pahinta kuitenki on (, mikä saa minut tuhansien ajattelukertojen jälkeenki itkun partaalle) hevosesta luopuminen. Ihan perseestä. : (

No, kuitenki, minun pitäs nyt yrittää luonnosstella jonkulaista CV:tä ja henkilöesittelyä itestäni, koska isän yllyttämänä soitin läheiseen, isompaan, maailmanlaajuseen firmaan. Joku kaivosfirma kyseessä, jonka toiminnasta mulla ei ole aavistustakaan. Lapissahan on nyt muutama kaivosprojekti meneillään ja jostain syystä isä haluaa minun kyselevän töitä niistä. Samoin, ku se haluaa minun myös hakevan teatterikorkeakouluun.
Kaikki tämä tietenki siinä mielessä, että kaikkea saa kokeilla ja yrittää, minnekään ei ole pakko mennä. "Kokeile huvikses! Sillä asenteella, ettet mene sinne kuitenkaan..." Onko tämä nyt jotain vihjailua siitä, että otan kaiken liian vakavasti. Kaipa se on, koska itken tässä samalla edelleen tuota hevosen menettämistä. Voi vittu...

Tutustuin kuluneella viikolla jo Allianssin tarjoaman nuorisovaihtoon, mutten usko että saisin Juhoa ikimaailmassa mukaani Uuteen-Seelantiin tai Australiaan seku reissaamaan ja tekemään töitä matkakassan kartuttamiseksi. No, ei sillä että tulevana kesänä minnekään ehtisinkään, ehkä sitä seuraavana...
Tänään sitte mietin kesää ja sitä, kuinka kipeästi tulen rahaa tarvitsemaan. Tuleva tili on mitättömän pieni, säästössä mulla on tällä hetkellä noin 1500€ mutta eihän se mihinkään riitä. Koska kesä hotellilla on hiljainen, en tiedä tarvitaanko minua, onko töitä. Siksipä kysyin myös siivouksen puolelta hommaa ja jos vaan mahdollista, alan tehdä hotellilla kahta työtä. - Ellei kaivosbisnes värvää minua riveihinsä.

Kotona kaikki rauhallista, äiti tosin on alkanu ottaa minua päähän. Se vaan urputtaa mulle nuorimmasta siskostani Miiasta, josta on nyt paljastunu muutama juttu.

1. Muutama viikko sitte sen kaveri Oulusta oli meilä kylässä. No, nämä valvo yöt ja nukku päivät. Jo yksistään tämä oli äitistä kamalaa. Sitte tytöt kärähti juopottelusta, kun yöllä oli lähetty jonneki seikkailemaan (=juomaan kaljaa, lonkkua, mitä ikinä, ulos pakkaseen) ja nyt on sitte paljastunu että nämä oli myös napsinu unilääkkeitä.
2. En tiiä enää, mitä uskoa Miian tilanteesta, mitä tämä nyt on? Voiko sitä sanoa masennukseksi, jos toinen ei edes yritä toipua ja käyttäytyä? Viiltely paljastu, ensin mulle, nyt siitä tietää kai koko perhe. Minun oloa helpotti älyttömästi, mutta äitin reaktio on vaan niin ärsyttävä. Se suhtautuu tähän jotenki syyttävästi.
3. Miian tilanne romahti, ku paras kaveri muutti pois. Yritin selittää pikkusiskolle, että tämä tilanne olis tullu ennemmin tai myöhemmin. Eihän se hyvä ystävä ole kuollu vaikka asuuki muutaman sadan kilometrin päässä. Ei sitä voi loppu elämää yhessä viettää, jos ollaan vaan kavereita. Koulussa menee huonosti, läksyjä ei tehä, mikään ei kiinnosta, koira on jääny huomiotta, ei ole sitä bestistäkään enää...

Nyt Miia käy mielenterveystoimistolla juttelemassa, mikä on hyvä juttu. Tosin äitiä huolettaa, että puhuuko se nyt totta siellä. Voi taivas.